Erno Vanhala: Avoin data opetuksessa

Fuugin säätiö päätti tukea Erno Vanhalaa tutkimusartikkelin kirjoittamisessa huhtikuussa 2015. Vanhala on yhdessä kollegansa Antti Heralan kanssa kehittänyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan koulutusohjelmaan kuuluvaa olio-ohjelmoinnin opintojaksoa.

Kaksikko vaihtoi opintojaksolla niin kutsuttuun käänteisen opetuksen malliin, jossa luennot korvattiin videoilla ja kontaktiopetuksen pääpaino siirtyi harjoituksiin, jotka painottuivat ohjelmointiin. Kurssille luotiin videoiden lisäksi kaksi ohjelmointiopasta ja kalvoja sekä esimerkkikoodeja videoiden tueksi. Nämä kaikki tarjottiin avoimesti jakoon ja lisensoitiin vapaaseen käyttöön.

Opintojaksolla opiskelijat pääsivät käyttämään sekä viikkoharjoituksissa että suuremmassa harjoitustyössä avoimia datalähteitä. Täten opiskelijat kokivat ohjelmoinnin aitona, kun käytössä oli samanlaista dataa, jota yritykset käyttävät luodessaan uusia sovelluksia.

Kaiken kaikkiaan kurssi sai erittäin hyvää palautetta. Seuraava askel on kirjoittaa tästä kaikesta artikkeli tieteelliseen konferenssiin ja esitellä tuloksia siellä. Tähtäin on lisätä tietoisuutta avoimuudesta opetuksessa ja opintomateriaaleissa sekä tieteellisessä maailmassa että alan opettajien keskuudessa. Avointen materiaalin käyttöä osana opetusta on tällä hetkellä vähän tutkittu, mutta se voi lisätä oppimisen mielekkyyttä.

Fuugin säätiön tuella artikkeli saadaan kirjoitettua ja julkaistua konferenssissa.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Erno Vanhala: Avoin data opetuksessa”

Jätä kommentti