Yhteismatkat

FOSDEM 2017 -matka

 

Suomen UNIX-käyttäin yhdistys ry (FUUG) tukee yhdistyksen jäsenten matkaa FOSDEM 2017 tapahtumaan. Kulukorvauksiin on varattu käytettäväksi yhteensä 2000 euroa, josta jaetaan kulukorvauksia maksimissaan 15 ensimmäiselle ilmoittautuneelle yhdistyksen jäsenelle. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään 133 euron kulukorvausta per jäsen, mutta osallistujamäärän jäädessä pieneksi kulukorvausta ei kuitenkaan makseta 300 euroa enempää per jäsen.

Kulukorvausiin varattu summa jaetaan tasan osallistujen kesken, mutta jäsen voi kuitenkin korkeintaan saada kuitilla osoitetun matkakulun verran tukea. Yksittäisen jäsenen saama tukimäärä määräytyy sen mukaan jälkikäteen, kuinka monta jäsentä osallistui matkalle. Matkakuluiksi hyväksytään vain lento-, laiva-, bussi- ja junaliput ja hotellikulut Belgiassa, ei muita kuluja tai korvauksia. Rahastonhoitajan päätökset kulukorvausten määristä ovat lopullisia, eikä niistä voi valittaa.

Pyydä järjestysnumero osoitteesta fosdem2017@fuug.fi ensin, varaa matkasi sen jälkeen. Matkan jälkeen toimita matkalasku ja liitteenä skannatut kuitit yleisesti hyväksytyssä avoimessa formaatissa edellä mainittuun osoitteeseen 1. huhtikuuta 2017 mennessä kirjapitoa ja kulukorvausten maksamista varten. Huomaa, että järjestysnumero on hankittava ennen matkaa, ilman järjestysnumeroa kulukorvauksia ei makseta, eikä myöhässä tulleita hakemuksia käsitellä.

Huomaa, FUUG ei järjestä mitään yhteistilausta, vaan kaikki varaavat lentonsa ja hotellinsa itse.

Yhdistyksen hallituksen puolesta,
Petri Koistinen
Rahastonhoitaja