Happy Hacking Day 2015 loi puitteet jättimenestykseen

Happy Hacking Day 2015 järjestettiin toukokuussa Helsingin Pasilassa jo kolmannen kerran. Paikkana oli jälleen Haaga-Helian ammattikorkeakoulu.

Happy Hacking Day on luonteeltaan hakkerihenkinen, tietotekniikassa avoimen lähdekoodin ympärille keskittyvä joukkotapahtuma, joka on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Pitkät perinteet ovat tuoneet tapahtumalle mukavasti näkyvyyttä erilaisilla tempauksilla, mitä tapahtumassa on tehty. Vuonna 2013 tapahtumassa puhuttiin avaruussatelliiteista ja robottien rakentelusta. 2014 tapahtuma kasvoi, kiitos arvatenkin erinomaisille vieraille jotka kävivät sivistämässä tapahtumavieraita dr. Richard Stallmannin johdolla.

Tällä kertaa vuoden 2015 Happy Hacking Day tapahtumaa suunniteltiin eri lähtökohdista. Liekö maailmanluokan nimen puuttuminen syynä, mutta kävijämäärissä jäätiin jälkeen määrällisesti paikanpäällä. Toisaalta tapahtuman verkkosivuilla oli liikennettä miltei edellisvuoden malliin, joka antoi lupauksia tapahtumaan liittyvästä verkkonäkyvyydestä. Tulkitsen asiaa siten, että avoimen lähdekoodin aiheet kiinnostavat, mutta kynnys lähteä osallistumaan aktiiviseen ja vuorovaikutteiseen toimintaan saattoi osoittautua monelle vielä liian suureksi. Paikan päällä nähtiin huippuluokan aiheita, joita Suomessa ei ole ennen nähty: vapaan lähdekoodin älykelloja tai ilmainen koulutustapahtuma tietoturvallisen Owncloud -ratkaisun rakentamiseen tai TOR-verkon pystyttämiseen (toim. huom. siirryin Owncloud -käyttäjäksi esityksen nähtyäni, jonka tuloksena käyttämäni tiedot ovat jokaisella päätelaitteella luettavana ja tiedot ovat Suomessa tallessa).

Suomen ennätys Happy Hacking Day -tapahtumassa: yli 2150 osallistumista joukkorahoitukseen

Varsinainen tapahtuman ”jytky” oli siellä käynnistetty ja julkistettu joukkorahoitushanke legendaarisen Pahkasika -lehden palauttamiseksi, joka oli voimassa 5.5 – 31.8.2015. Itse tapahtuma ja joukkorahoitushanke nauttivat laajaa näkyvyyttä tapahtumaa edeltävinä päivinä, ja Pahkasika -projekti oli valtakunnallisessa mediassa miltei kestopuheenaihe kesän aikana. Pitkin kesää nähtiin hankkeesta uutisia eri lähteistä ja hanke rikkoi Suomen ennätyksen joukkorahoituksessa. Tapahtuman järjestäjänä voisi sanoa, että tämänkaltaiselle asioille soisi näkevän useampia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Lopuksi todettakoon että ilman avoimen lähdekoodin tuomia liiketoimintaa tukevia mahdollisuuksia koko Pahkasika -projektia ei olisi olemassa. Tämä siitä syystä että Pahkasika oli luonteeltaan myös IT-projekti joka onnistui siksi, että avoimen ja vapaasti hyödynnettävän koodin avulla kustannukset pysyivät kurissa ja niiden alhainen käyttökynnys mahdollisti hyödyntämisen. Niin moni komponentti liiketoiminnan arvoketjuissa hyödynsi vapaasti saatavaa lähdekoodia ja mikä parasta – ne ovat edelleen uudelleen hyödynnettävissä.

Kauppatieteilijän taustalla toimivana tietotekniikan lehtorina joskus ihmettelen sitä, miksi avoimen lähdekoodin hyötyjen realisointi ei toimi esimerkiksi julkisella sektorilla. Uskoisin asian liittyvän jotenkin siihen, miten hankkeita johdetaan – eli operatiivinen taso edellä strategisten hyötyjen sijasta. Käytännössä tämä ilmenee siten että on helpompaa ostaa tuote, kuin tehdä strateginen sijoitus tapaan millä tuotetaan ja johdetaan tietotekniikkaa.

Happy Hacking Day on järjestetty kolme kertaa. Jokainen kerta on ollut toisistaan hyvin erilainen järjestäjälle ja myös yleisölle. Tuleeko sitten neljättä tapahtumaa? Sinä voit asiaan vaikuttaa osallistumalla. Jos sinulla on jotain aihetta tai projektia josta haluaisit nähdä juttua Happy Hacking Dayssa, niin ehdota toki vaikka tällä lomakkeella. Meidän puoleltamme verkkoja on heitetty vesille pitkin Eurooppaa ja parikin ideaa on kasassa mitä voisi olla seuraavassa tapahtumassa mukana. Fakta on, että tapahtuma tarvitsee sitoutuneita organisaattoreita meidän muutaman muun lisäksi. Voisiko Happy Hacking Day olla kotipaikkakunnallasi, miksi ei? Kaikkihan on mahdollista jos toimeen tartutaan – sen ovat edelliset tapahtumat näyttäneet. Ensi vuonna 2016 uudestaan?

Lopuksi vielä muutamia Happy Hacking Day -juttuja mediassa: MTV3, Markkinointi ja mainonta, Tietoviikko, Metro

Happy Hacking!

KTM Tuomo Ryynänen,
Lehtori Haaga-Helia AMK
tuomo.ryynanen@haaga-helia.fi

Kiitos FUUG ry, Haaga-Helia AMK, osallistujat ja koko Happy Hacking Day Hall of Fame.

Jätä kommentti