Hacklab Mikkelin varustaminen valmis

Hacklab Mikkelin varustaminen valmis

Hacklab Mikkelin ensimmäinen toimintavuosi alkaa lähestyä loppuaan. Vuoteen mahtui niin perustaminen helmikuussa kuin Fuugin säätiön rahoituksen saaminen myöhemmin keväällä. Käytännössä rahoituksen avulla oli mahdollista saada toimintaan nopea lähtö ja toteuttaa missiota alusta saakka.

 

Varustelu

Fuugin säätiö rahoitti Hacklab Mikkelin työtilan varustelua yhteensä 2000 eurolla. Avustuksella rahoitettiin mm. 3D-tulostin, joka tilattiin osina ja koottiin itse. Kokoaminen oli opettavainen projekti jo itsessään. Tulostin on myös yksi varustelun vetonauloista sekä tapahtumissa että työtilassa. Avustuksen turvin hankittiin uteliaiden käyttöön myös tulostuslankaa.

3D-tulostin
3D-tulostin ja asiaankuuluva pikakorjaus teipillä.

 

Lisäksi rahoituksella varustettiin uskottava elektroniikkapaja, johon kuuluu kolme työpistettä, juotosasemia, juotostelineitä, yleismittareita, teholähteitä, oskilloskooppi, logiikka-analysaattori, Arduinoja, Raspberry Pi 2 -tietokoneita ja tietysti paljon yhteiskäyttöön tarkoitettuja peruskomponentteja ja työkaluja. Elektroniikkapaja on ahkerassa käytössä viikoittain ja siellä on työstetty monia projekteja kuten moottoroitua longboardia, omavalmisteista syntetisaattoria, IoT-leivänpaahdinta ja erilaisia robotteja, sensoreita ja tietenkin vilkkuvaloja.

Elektroniikkapaja
Elektroniikkapaja alkaa muistuttaa ulkonäöltään perinteistä Hacklabia. Kuvassa myös MadBot: pölynimurin ja Twitter-botin risteytys.

 

Syntetisaattori ja oskilloskooppi
Pajassa tuunattu tee-se-itse syntetisaattori ja Fuugin rahoituksella ostettu digitaalinen oskilloskooppi.

 

Rahoitus mahdollistaa mission toteuttamisen

Varustelun ansiosta Hacklab on voinut tarjota jäsenilleen ja muille uteliaille avoimen työtilan sekä järjestää useita tapahtumia mm. kansainvälisellä EU koodiviikolla tapahtuneen Internet of Things -hackathonin. Hacklab tarjoaa myös ilmaisia ja avoimia elektroniikan ja 3D-tulostamisen peruskursseja. Työtila koostuu elektroniikkapajasta, 3D-tulostus- ja tietokonetilasta, sotkuisen työn tilasta ja hengailuloungesta.

Internet of Things hackathon
Internet of Things hackathon, osana kansainvälistä EU Koodiviikkoa. Kuvassa edustettuina Open Knowledge Finland, API:Suomi sekä kolmen eri Hacklabin perustajia. Kiitos avustuksen turvin ostettujen varusteiden, tämäkin tapahtuma oli mahdollista toteuttaa.

 

Hacklab Mikkeli

Hacklab Mikkeli on avoin ja yhteisöllinen työtila tieteestä, teknologiasta ja digitaalisesta taiteesta kiinnostuneille Mikkelissä. Yhdistys on perustettu helmikuussa 2015. Kirjoitushetkellä yhdistykseen kuuluu 46 jäsentä ja yhteisö on noin 70 ihmisen laajuinen. Hacklab Mikkeli järjestää teknologian peruskursseja ja popularisoi hacker/maker-kulttuuria. Avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat toiminnan perusteita.

http://mikkeli.hacklab.fi/
https://github.com/hacklabmikkeli

2 kommenttia artikkeliin ”Hacklab Mikkelin varustaminen valmis”

  1. Hieno projekti ja hyödyllisiä vehkeitä monipuoliseen opiskeluun. Itse olen myös itsekoottavien 3d-printterien kannattaja, mutta en tunnistanut mikä laite oli kyseessä?

    Vastaa

Jätä kommentti