Fuugin säätiön hallitus vuodelle 2021 valittu

Fuugin säätiön hallitus vuodelle 2021 valittu

Fuugin säätiön hallitus vuodelle 2021 valittu

Ei kommentteja artikkeliin Fuugin säätiön hallitus vuodelle 2021 valittu

Suomen Unix-käyttäjäin yhdistys FUUG ry on perustettu vuonna 1984. Sen tarkoitus on edistää UNIXin ja muiden avointen järjestelmien yleistä tietämystä Suomessa ja toimia käyttäjien ja laitetoimittajien yhdyslinkkinä. Fuugin säätiö on yhdistyksestä erillinen järjestö, joka perustettiiin rahastoimalla FUUG ry:n Eunetin myynnistä saamoja varoja miljoona markkaa. Vuoden 2020 alussa Fuugin säätiön pääoma oli noin 200 tuhatta euroa. Säätiö jakaa vuosittain apurahoja avoimen lähdekoodin kehittämiseksi, erityisesti suomalaisia hyödyttävällä tavalla.

Vuosien 2016-2020 aikana Fuugin säätiö on myöntänyt apurahoja vuosittain n. 10 projektille tai hankkeelle, yhteensä yli 100 000 euron arvosta. Jokaisesta apurahan saaneesta projektista on kirjoitettu sekä esittely että loppuraportti säätiön blogissa.

Fuugin säätiön puheenjohtajana useamman vuoden toiminut Otto Kekäläinen jäi pois säätiön toiminnasta työkiireiden vuoksi. Säätiön toiminta jatkuu edelleen aktiivisena ja uutena puheenjohtajana toimii Jyrki Koskinen. Tänä vuonna uutena jäsenenä hallituksessa aloitti Ari Jaaksi – tervetuloa mukaan!

Fuugin säätiön hallitus vuonna 2021:

Jätä kommentti

Liity sähköpostilistalle

Valitse lista(t):

Back to Top