Linus Nymanin väitöskirja forkkaamisesta valmistunut

Fuugin säätiö päätti tukea Linus Nymania väitöskirjansa edistämisessä vuonna 2014.

Kaikki open source –lisenssit takaavat oikeuden muunnella olemassa olevan ohjelman, sekä oikeuden käyttää ohjelmaa pohjana uuden ohjelman luomisessa. Laajasti määriteltynä, tätä kutsutaan forkkaamiseksi. Kauppatieteiden tohtoriksi valmistunut Linus Nyman tutki väitöskirjassaan forkkaaminen open source –ohjelmissa. Tutkimuksen kohteena oli sekä forkkaamisen merkitys open source –ilmiöön, että ohjelmoijien suhtautuminen forkkaamiseen.

– Oma taustani on kauppatieteissä, Nyman toteaa. Aloin tutkimaan forkkaamista koska se tuntui käsitteenä ihmeelliseltä. En ymmärtänyt, miten siitä ei seurannut laajaa kaaosta, jossa yhteistyön sijaan kaikki tekevät omia versioita ohjelmista. Tutkimuksen aikana opin näkemään asiaa ohjelmoijan, eikä kauppatieteiden, näkökulmasta. Silloin huomaa, että oikeudessa forkata on oma nerokas logiikkansa, ja se on yksi suuri syy, miksi open source toimii niin hyvin kehittämismenetelmänä.

Nymanin tutkimuksessa hän mm. keräsi ja analysoi dataa sadoista forkeista SourceForge -sivustolla, haastatteli ohjelmoijia, sekä selvitti MariDB forkin motivaatiota. Forkkaamisen tutkimuksen lisäksi, Nyman selvitti fork –sanan alkuperää, joka johti Melvin Conway:n 1963 konferenssijulkaisuun. Conwayn lisäksi väitöskirjaan Nyman haastatteli mm. Ken Thompsonia, Monty Wideniusta, sekä Spacewar! –pelistä kuuluisa Steve Russell.

Forkin taustalla olevat syyt. Yleisin motivaatio on uusien ominaisuuksien lisääminen. (Lähde: Nyman & Mikkonen, 2011)”
Forkin taustalla olevat syyt. Yleisin motivaatio on uusien ominaisuuksien lisääminen. (Lähde: Nyman & Mikkonen, 2011)”

Nymanin väitöskirjan löydökset, pähkinäkuoressa, ovat:
1) Ohjelmoijat pitävät oikeutta forkata yhtenä open source:n kulmakivenä.
2) Valtava enemmistö forkeista tehdään uusien ominaisuuksien tavoittelussa, ei kilpaillakseen alkuperäisen kanssa.
3) Vaikka ne ovat harvinaisia, suoraan kilpailevia forkkeja löytyy myös. Niissä tapauksissa forkin motivaatio voi olla mm. vaikeus saada koodia hyväksyttyä alkuperäiseen ohjelmaan, tai alkuperäisen muuttumista vähemmän avoimeksi.
4) Fork –sanan tarkoitus on laajenemassa. Missä ennen forkkina pidettiin lähinnä alkuperäisen ryhmän hajaantuminen kahteen eri ryhmään ja ohjelmaan, fork –sanaa käytetään nykyään huomattavasti laajemmin.
5) Forkkaamisen oikeudella on ollut valtava vaikutus sekä suljetun että avoimen koodin kehittämiselle.

Nymanin tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa Hankenin sivuilla.

Jätä kommentti