Hack the Law! – Teknologialla helpompi pääsy tietoon oikeuksista

Hack the Law! -hackathon tuo eri alojen opiskelijat yhteen kehittämään oikeudellisia palveluita teknologian avulla.

Tavallisella kansalaisella voi olla vaikea löytää oikeudellista tietoa. Suurimmalla osalla väestöstä ei ole oikeudellista koulutusta, mutta heidän pitäisi silti löytää tärkeää tietoa oikeusturvaansa ja  laillisiin oikeuksiinsa liittyvissä tilanteissa. Legal Tech Labin toteuttamassa kuluttajatutkimuksessa kartoitetaan tiedon hankinnan väyliä ja kysytään mistä tietoa haetaan. Oletus on, että osa elämäntilanteeseen liittyvästä oikeudellisesta tiedosta saadaan mm. yleisiltä keskustelupalstoilta.

Ongelmaan pureudutaan Hack the Law! -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin yliopiston uudessa Tiedekulmassa lokakuussa. Viikonlopun kestävässä tapahtumassa 60 opiskelijaa eri aloilta, muun muassa oikeustieteellisen, tietojenkäsittelytieteiden sekä palvelumuotoilun koulutusohjelmista, kokoontuvat yhteen kehittämään ratkaisuja siihen, kuinka helpotettaa kansalaisen eli loppukäyttäjän pääsyä oikeudelliseen tietoon.

Hack the Law! -tapahtuman ratkaisuissa hyödynnetään semanttista Finlexiä, jossa suomalainen oikeudellinen aineisto ja lainsäädäntö on saatettu avoimeen koneluettavaan muotoon. Kuluttajatutkimuksen perusteella on valittu viisi aihe-aluetta, joita ovat: perhe-elämän muutokset, yritystoiminta, digitaalisten palveluiden kuluttaminen, vihapuhe sekä asiointi virastossa. Viikonloppu huipentuu tiimien pitchaukseen sekä rahapalkintojen jakoon. Pääpalkinto rahoitetaan Fuugin säätiön avustuksella.

Hackathonin takana oikeusteknologian hanke

Tapahtuman järjestäjänä on Legal Tech Lab, joka on oikeustieteellisen tiedekunnan alaisuudessa toimiva oikeusteknologiaan erikoistuva hanke. Legal Tech Lab pyrkii tuomaan yhteen eri alojen ammattilaisia ja kansalaisia pohtimaan, miten oikeudellisiin palveluihin pääsyä voidaan helpottaa teknologian avulla. Helsinki Centre for Digital Humanities eli HELDIG, Aalto-yliopiston viestintätekniikan professori Eero Hyvönen ja tiimi, jotka ovat vastanneet semanttisen Finlexin kehittämisestä, ovat mukana auttamassa hackathonin järjestämisessä.

Hackathonin aikana kartoitetaan oikeusteknologian käyttökohteita ja pyritään kehittämään avoimen lähdekoodin projekteja. Tapahtuma hyödyttää aidosti kansalaisyhteiskuntaa ja lisää oikeuden ja teknologian asiantuntijoiden ja opiskelijoiden välistä keskustelua. Parhaimmassa tapauksessa tiimit voivat saada paloa jatkaa aloittamaansa työskentelyä hackathonin ulkopuolella.

 

Teksti: Anna Band, oik.yo ja Hanna Pakaslahti, Legal Tech Labin koordinaattori

Tutustu tapahtumaan

Hack the Law! -tapahtumasivut 

2 kommenttia artikkeliin ”Hack the Law! – Teknologialla helpompi pääsy tietoon oikeuksista”

Jätä kommentti