BlueTeamBuilders toimintaraportti

BlueTeamBuildersin toiminnan ajatuksena on tarjota foorumi,  jossa voidaan yhdessä tutustua ja rakentaa avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin perustuen tietoturvaan liittyviä projekteja.

Toiminta keskittyy erityisesti erilaisiin tietoturvallisiin järjestelmiin järjestämällä tietoturvan parissa toimiville tai siitä kiinnostuneille ihmisille tilaisuuksia, jossa he voivat esitellä projektejaan, inspiroitua, esittää kysymyksiä ja saada vertaistukea erilaisten projektien toteuttamisen suhteen.

Ajatuksena on myös madaltaa kiireisten ammattilaisten kynnystä tutustua avoimiin järjestelmiin ja sovelluksiin, näyttää esimerkkiä onnistumisista ja tarjota myös työelämälle malleja kevyistä toteutuksista. Toiveena on, että erilaisten projektien jakaminen ja niistä kertominen kannustaa osallistujia aloittamaan kodissaan oman hankkeen ja kartuttamaan siten taitojaan.

Kuten monella muullakin, korona-tilanne muutti fyysiset tapaamiset virtuaaliseksi. Ensimmäisen tapaamisen (15.10.2020) aiheeksi päätettiin ottaa oman reitittimen rakentaminen käyttäen DD-WRT:tä ja sen lisäksi saimme myös mukaan vierailijaluennoijaksi tietoturvapiireistä tutun Matti Suomisen kertomaan kokemuksiaan siitä, kuinka siitä kun kaikki menee pieleen reitittimen konffauksessa.

Koska toimintaan halutaan erityisesti ihmisiä, joilla ei kiireiden vuoksi ole muutoin aikaa perehtyä harrastesivustoihin, tekniikkaan ja vertailla ohjelmistojen ominaisuuksia, avattiin ilmoittautuminen ensimmäiseen virtuaaliseen tilaisuuteen LinkedInin kautta. Mukaan saatiinkin 25 kpl ilmoittautuneita ja aiheista käytiin hyvää keskustelua. Lisäksi nauhoituksen on myöhemmin katsonut yli 50 katsojaa: https://www.youtube.com/channel/UCUkdIStwqOvDAJtPbTfHLpQ

Osallistujille postitettiin myös upeat BTB tarrat.

Tämän lisäksi BTB on aktiivisesti jakanut artikkeleita erilaisista miniprojekteista:

Joulukuussa käynnistyy BTB- joulukalenteri, jossa jaetaan kiinnostavia linkkejä ja artikkeleita.

Seuraava tilaisuus järjestettäneen heti vuoden alkupuoliskolla, luultavasti edelleen virtuaalisena. Toiminta on saatu hyvälle alulle ja jatkuu tasaisella vauhdilla eteenpäin, kiitos Fuugin tuen!

https://www.btb.blue/

Jätä kommentti