Oman tiedon hallinta ja yksityisyyden suoja teemavuodeksi 2018

Fuugin säätiön teemavuodeksi 2018 on valittu oman tiedon hallinta ja yksityisyyden suoja. Tämä on erittäin ajankohtainen aihe. Ensi kuussa voimaan tuleva EU:n tietosuoja-asetus GDPR takaa EU:n kansalaisille uudenlaisia oikeuksia, kuten esimerkiksi oikeuden ladata omat tietonsa käyttämistään palvelusta ja viedä ne toiseen palveluun, sekä oikeuden tulla unohdetuksi. Kaikille tietoja kerääville yrityksille on asetettu uusia vaatimuksia, jotka …

Lue lisää

Jussi Laakkonen: Sovellus yksityisyyden riskien arviointiin

Fuugin säätiö päätti tukea Jussi Laakkosta väitöskirjan pohjalta toteutettavan sovelluksen kehityksessä vuonna 2015. EU on luomassa uutta, tiukempaa säädöstä uudeksi tietosuojadirektiiviksi, joka tulee koskemaan useita yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöitä. Säädös korvataa vuonna 1995 määritelty tietosuojadirektiivi ja määrittelee yhtenäiset tietosuojakäytännöt ei ainoastaan Eurooppalaisille yrityksille, vaan myös yrityksille, jotka käsittelevät EU:n kansalaisten tietoja. Yhtenä pääpiirteenä on se, että yksilöivä tieto …

Lue lisää